Miksi opeteltavaa asiaa on niin paljon? Kirjoissa on tosi paljon asiaa, eikä millään ehtisi tuntien puitteissa tehdä juuri muuta kuin mennä aukeama per tunti. Mutta itse en näe siinä mitään järkeä. Lapsille (ainakaan niille hitaammille) ei jää mitään päähän. Ja olisi niin mukava käyttää matikan taitoja esimerkiksi peleissä. Ja olis kiva tehdä projekteja ja pelailla oppimispelejä netissä ja tehdä KiVa-koulujuttuja, mutta mistä saisin lisää aikaa?

Keräilen näin viikonloppuna aina muutaman plussan ja miinuksenkin työviikosta.

+ luokassa on säilynyt työrauha tehtävien teon aikana

+ matikan tehtävät on näin kirjan alussa olleet helppoja

+ luokka on siedettävän siistissä kunnossa

+ sain mukavan lukkarin, opetan tekstiilityötä

+ oppilaat juttelee mukavia

+ ruokailut on sujuneet kohtuudella

+ tänään oli tosi hyvää ruokaa

+ ei ole tarvinnut vielä kunnolla suuttua

- liikuntatunnilla oli liikaa oppilaita kahdelle opettajalle

- hommaa on niin paljon, ettei ehdi välitunneilla istumaan opettajanhuoneessa alas

- luokan kaappien siivous on vieläkin aloittamatta

- änkyröivä kolmosluokkalainen liikuntatunnilla

- riita työkaverin kanssa selvittämättä

Vastustin pitkään opetusmateriaalien laminointia sillä perusteella, että se on kallista ja materiaaleista tulee kovia ja painavia.

Kesällä sitten sorruin ja ostin laminaattorin. Tosin vain Biltemasta ja heti olen huomannut, että ei se ole ihan niin hienoa, kuin miltä aluksi tuntui. Bilteman laitteessa ei meinaa lämpö riittää, joten muovi jää pinnalle harmaana. Lisäksi, jos menee leikkaamaan laminaatin vaikka korteiksi, niin muovi irtoaa pinnalta.

Onneksi koululla on parempi laminointikone ja sillä voi omat laminaatit vetää uudemman kerran. Mutta ei niistä siltikään tule ihan täydellisiä, joten en ole kokonaan luopumassa kontaktimuovituksesta (se ainakin tarttuu pintaan materiaalista huolimatta). Ja kontaktimuovitetutkin kestää kyllä käytössä ihan hyvin, testattu on.

Kesäloma on lusittu ja työt alkoivat viime viikolla.

Luokka on iso ja sisältää erityistapauksia, mutta vaikuttaa silti mukavalta. Nelosta opetan. Niin opetin myös viime vuonna.

Nyt olin kerrankin ajoissa asialla: tein juuri työtä joulutodistusten hyväksi. Taulukoin viime vuoden arvosanoja (tai oikeastaan rasteja, ei vielä ole numeroita), jotta tiedän kiinnittää oikeisiin asioihin huomiota syksyn aikana. Lisäksi ajattelin pyytää atk-tueltani exel-taulukon, johon voisi syöttää kokeiden numeroita ja muita pistemääriä ja ohjelma kertoisi minkälaisen rastin laitan joulutoikkariin.

Kyllä onkin kova homma käydä läpi kevään aikana kertyneitä papereita (käsittääkseni oon heittänyt pois syyslukukauden papereita). Kaikista pitää miettiä, että kannattaako säilyttää, voisko vielä käyttää, jne.

Ja kun ei raaski heittää pois jotakin "todella hyvää monistetta", niin sitten se vaan pyörii tuolla seuraavat vuodet, eikä sitä ikinä muista oppilailla teettää, kun tekee tai kopioi kirjasta kuitenkin uudet. Mutta kun voihan niistä kuitenkin olla hyötyä ;)

Nyt sain heitettyä pois vanhoja opettajanoppaita, jotka oon koululta joskus haalinut siinä uskossa, että niistä vois vaikka ottaa jotain ideoita. No eihän niistä kyllä tule katottua yhtään mitään, kun on niin tiukasti kiinni siinä opettajanoppaassa, joka on käytössä. Ja tällä en tarkoita sitä, että orjallisesti noudattaisin opettajanoppaita; teen paljon tehtäviä ja monisteita ja pelejä itse. Mutta monissa opettajanoppaissa on hyviäkin juttuja.

Perjantaihin mennessä käyn läpi tuon laatikollisen noita papereita. Lupaan ja vannon, kautta kiven ja kannon. Jos sanani syön, niin mörökölli minut vieköön ;)

Blue teki mulle mittatilaustyönä tämän pohjan, tuli kyllä todella hieno ja mun näköinen. Kiitos :)

Kauanko menee, ennen kuin ajatukset ei enää karkaa koulumaailmaan? Ettei murehdi omien oppilaiden ensi vuotta ja uutta opettajaa? Jotkut sanoi, että juhannuksena vasta nollaa. Saapas nähdä.

Tuli nimittäin lenkillä yhtäkkiä mieleen, että pitääpä laittaa sähköpostia tämän vuotisten oppilaideni uudelle opettajalle, kun unohtui "siirtopalaverissa" kertoa parin oppilaan taustat.

Ylipäätään mietittiin tätä "siirtopalaveria" pitäessämme, kuinka turhauttavaa opettajan kannalta on, kun juuri on oppinut tuntemaan oppilaat ja sitten niitä ei enää saa opettaa. Kaikki hiljainen tieto ei siirry, vaikka sitä kuinka yrittäisi siirtää.

Tai kuinka turhauttavaa se on juuri sen oppilaan kannalta, joka ahdistuu muutoksista ja kaipaisi vain turvallista ja tuttua aikuissuhdetta. Tai siitä oppilaasta, joka varhaislapsuuden hylkäämiskokemusten vuoksi pelkää, että hänet jätetään yksin. Kamala olo tulee, kun tällaisista lapsista joutuu luopumaan.

Toki joillekin oppilaille on varmasti hyväksi, että he pääsevät aloittamaan niin sanotusti puhtaalta pöydältä uuden opettajan kanssa. Kaikkien kemiat eivät kuitenkaan kohtaa ja toinen tykkää enemmän toisesta opettajasta tai hänen tyylistään.

En laittanut sitä sähköpostia vielä. Kun en ole varma, onko kollegani jo nollannut ajatukset :)

Opetusaiheisia blogeja on hyvin vähän ja vielä vähemmän niistä on elämänmakuisia tai samaistumiskohteita.

Blogeja on vähän todennäköisesti siksi, että virkamiehinä meitä sitoo vaitiolovelvollisuus ja jos minulla lapsia olisi, en missään nimessä hyväksyisi, että lapseni asioita huudeltaisiin netissä kaikkien luettavana.

Opetusaiheisten blogien sisältöön tuo vaitiolovelvollisuus vaikuttaa eniten: ei voi kertoa taustoja, ei voi kertoa yksityiskohtaisesti asioista. En ihmettele, ettei kovin monin tähän lähde. En tiedä vielä kannattaako minunkaan. Mutta kokeillaan.

Tämän blogin onkin enemmän tarkoitus pohtia omaa opettajuutta ja koulumaailmaa yleensä. Teen kaikkeni, ettei kirjoituksista tunnistaisi koulua, aluetta, oppilaita tai kollegoita. Valitettavaa toki on, että jos joku työkaverini tänne eksyy lukemaan, ja tunnistaa minut.

Kommentoikakaa ihmeessä! Mikä vihastuttaa? Mikä ihastuttaa?

Ja tietysti tärkein: tervetuloa lukemaan!